perjantai 16. joulukuuta 2016

Helppo paperipussi


Paketointi.


Aika tuli jälleen vastaan, enkä ehtinyt lähtä kaupasta etsimään sopivan kokoisia paperipusseja. Ja miksi kuluttaisikaan aikaa sellaiseen, kun sen pystyy aivan hyvin tekemään itse ja vieläpä haluamansa kokoiseksikin...?







Tässä kaikki käyttämäni tarvikkeet.

kakspuoliteippi sekä ihan perus A4 paperi ovat helposti poistettavissa. 


Eli mitättömät tarvikkeet vain tarvitsee!






Käytin siis valkoista paperia lahjapaperin alla, että pussista tulisi hieman tukevampi. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, vaan onnistuu aivan hyvin myös ilman sitä.

Leikkasin lahjapaperista hieman isomman palan kuin paperi. Laitoin muutamalla teipin palasella ne kiinni toisiinsa (mikä myöskään ei ole pakollista vaan pysyyhän tuo sielä taittelun vuoksi).




Taitoin paperin kolmesta kohdin. Ensin iso taitos, ja lopuksi vielä pieni 










Pienen taitoksen reunaan laitoin liimaa. 


Näiden taitosten avulla siis säädellään lahjapussin leveys.





Sitten päästä taitoin pienen osan pohjaksi. Apuna taitoksissa kannattaa käyttää esimerkiksi viivotinta, että taitoksista saadaan tarpeeksi napakoita.










Molemmista reunoista taitetaan "kolmiot". 
Eli keskitaitos taitetaan suoraan siinä näkyvää "viiva" pitkin.






Vielä viimeiset taitot. Taita hieman puolivälin yli molemmat puolet. Lisää liimaa pitämään pohjaa paikallaan.





Tykkään pelkistetystä ja yksinkertaisesta tyylistä. Käänsin paketin yläreunan ja sidoin juuttinarulla kiinni. Tällaisia paketteja ystäväni kieltämättä tulevat varmasti tulevaisuudessa saamaan enemmänkin. Ja mikä hauskinta, paperia vaihtamalla saa aivan erilaista ilmettä tähän!






Antoisia askarteluhetkiä ja rauhaisaa Joulun odottelua!









keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kortteja



Synttäreitä pukkaa ja tein nopeasti veljenpojalleni sekä ystävälleni kortit. En tykkää ostaa kaupasta valmiita kortteja, vaan haluan ennemmin antaa jotain omatekemää.


Pokemon go on nyt niiiiin Se Juttu niin tekaisin vain nopeasti pokepallon kortiksi kun en jaksanut ruveta sen kummempia väsäilemään...





Samalla kun korttivärkit olivat jo valmiiksi esillä, päätin tekaista toisenkin kortin nopealla vauhdilla läheneviin synttäreihin. Helppo, simppeli ja ainakin itsetehty, se kelvatkoon! :)




Vielä kun keksisi ajatuksen isäinpäiväksi kun omalle sekä mieheni isälle saisi väsätä jonkinlaiset, onneksi vielä viikko aikaa ennenkuin ajankohtainen...

tiistai 1. marraskuuta 2016

Virkattu sydän -helppo

Moni ystäväni odottaa tällä hetkellä lasta ja halusin tehdä jotain pientä omatekemää, mitä voi antaa lahjan yhteydessä. Virkkaus ei ole ihan lähimpänä sydäntäni. Tänään päätin kuitenkin yrittää, josko pääsisimme virkkuukoukun kanssa edes lähes samoille aalloille.. Löysin monia melko helpon näköisiä ohjeita ja päätin yrittää. 

Korkeus n. 9cm, leveys n. 8,5cm. Koukku 3mm.

1. Virkkaa neljä ketjusilmukkaa, käännä työ.

   Virkkaa kahteen silmukkaan yksi kiinteäsilmukka ja viimeiseen          kaksi.
   Virkkaa vielä yksi ketjusilmukka ja käännä työ.




2. Jatka samoin seuraavat kierrokset: kiinteäsilmukka muihin, paitsi      viimeiseen kaksi kiinteääsilmukkaa. 

   Lisäksi yksi ketjusilmukka.





3. Jatka yhden silmukan lisäystä joka kierroksella, kunnes                silmukkoja on yhteensä 16. (tai haluamasi määrä, kunhan se on           vain jaollinen kahdella)


4. Virkkaa puolet silmukoista, ei minulla 8. Lisäksi yksi                   ketjusilmukka. Käännä työ.

5. Virkkaa kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen (ks.kuva).
   Ja loput silmukat normaalisti, sekä ketjusilmukka.





6. Toista kohtaa 5 kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Katkaise lanka ja      vedä lanka viimeisen silmukan läpi.





7. Aloita ulkosyrjältä ja tee kohdat 4,5 ja 6. Näin saat myös toisen    "yläpuolen" sydämeen.





Sitten vain tehdään toinen samanlainen vastapuoleksi ja ne virkataan sivuista yhteen. Tein vielä kuudesta ketjusilmukasta lenkin, josta sydämen saa ripustettua.





Tykkään näistä paljon! Valitettavasti virkkauksen vähyyden vuoksi minulla oli vain tämän väristä lankaa, mutta täytynee lähteä lankakaupoille ostamaan vaaleanpunaistakin. Näin "joulun alla" taidan ostaa myös punaista, jotta saan askarreltua myös jouluisia juttuja näistä... Mielikuvitus vain rajana mihin näitä voisi käyttää.




maanantai 5. syyskuuta 2016

Kynttiläkuppeja massasta



Nyt löysin paperinauhasta aivan ihanaa massaa.






Ostin hiljattain kirjan, missä oli tehty savesta kauniita esineitä. Savessa vain suuri miinus on se, että se pitää laittaa uuniin, jotta kovettuu tarpeeksi. Löytämäni massa kuivuu vuorokaudessa kovaksi ja on helppo työstää. Hintakaan ei kirpaissut. Tilasin hieman erilaista massaa Detaljerista joulupukin asialla.

Haaveilen itsetehdyistä kulhoista sisarilleni lahjaksi.









Olen ostellut vanhoja pitsiliinoja joskus kirpputoreilta tulevia askarteluja varten.










Kaulittuani massan voipaperin päällä, asettelin liinan massan päälle ja vielä muutaman kerran varovasti kaulitsin, että kaunis kaunis kuva painautui massaan.







Leikkasin n.6cm leveän ja 20cm pitkän suorakulman.











Kastelin sormella lyhyet sivut ja yhdistin ne toisiinsa. Pohjan leikkasin erikseen ja siistin sitä vielä yhdistettyäni sen reunoihin. 


Kuivuminen kestää noin vuorokauden. muutaman tunnin kuivumisen jälkeen korjasin vielä mahdolisia "epämuodostumia"





Lopuista massoista leikkasin leivontaan tarkoitetulla kuvioleikkurilla perhosia, joiden siivet nostin tukien avulla hieman koholle. Näille ei vielä ole käyttötarkoitusta, mutta eiköhän ne vielä paikkansa jostain löydä ;)






keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kierrätystä parhaimmillaan



Mitä tulee ensimmäisenä mieleen rikkinäisestä pyykkitelineestä?



Mieheni vastaus: Heivataan koko rötiskö kaatopaikalle! (mikä eroaa hieman omasta vinksahtaneesta ajattelutavastani)

Minun (sekä toivottavasti muutaman muunkin kierrätyshörhön) vastaus: Jes pääsen askartelemaan siitä jotain! 


Niimpä siis hänen töissäollessaan päätin tehdä hieman syksyn kunniaksi askarteluja...

Tarvitsin siis vain: paperia, sakset, sisal-lankaa, marjoja sekä tietenkin itse olennaisen, eli osan pyykkitelineestä.










Taittelin "rautalangan" helposti käsin mainoksesta leikkaamani sydämen malliseksi.


Haaveilin ensin pujottelevani puuhelmiä sydämeen, mutta niitä varastostani ei löytynyt, joten malttamattomana riensin pihalle ja löysinkin mielestäni paremman vaihtoehdon: marja-aronian.


Sitten vain pujottelin marjat rautalangan läpi.






Yhdistin lopuksi langat sisal-langalla yhteen.


Tykkään lopputuloksesta ja muistan vastedes, etten anna mieheni heittää mitään "turhaa" roskiin ennenkuin olen hetken säilyttänyt sitä varastossa ja antanut ajatuksen muhia jatkojalostusta varten...



tiistai 19. tammikuuta 2016

Paperitähtiä tapetista


Ostin harmaat korit, jotka kaipaavat hieman jotain rikkomaan väriä ja päätin väsätä niihin vaaleat tähdet...


Vanhoista tapeteista olen säästänyt jämäpalat "ihan vaan jos johonkin tarvittis". Ja nyttenhän jälleen tarvitsen niitä!

Tein muutaman koevedoksen mainospapereista ja tulin siihen tulokseen, että kuusikulmainen tähti on paras tähän tarkoitukseen. Niimpä yläasteella opitut taidot tuli kaivaa jostain syövereistä ja eikun harpilla piirtämään ympyrää ja samalla välillä vedin viivat ympyrän reunoille, jolloin pisteitä tuli tasan kuusi.







 Sitten vain piirtämään kaksi kolmiota viivottimen ja juuri piirrettyjen piirteiden avulla.












Leikkasin tähden ja sitten leikoin vain ylimääräiset palat joka toisen sakaran kaveriksi, että voin taitella niillä tähdestä tukevamman liimaamalla härpäkkeet yhteen.


















Taittelin pitkät sakarat siten, että tapetin kuvapuoli oli ylöspäin. Taitoksista pitää taitella erittäin terävät.



Tämän jälkeen sisäpuoli päällepäin taittelin sakaroiden välit.






Lopuksi vielä nuo ylimääräiset osat, jotka kakspuoliteipillä teippasin yhteen.







Sitten vain neulalla ja langalla sakarasta läpi ja ihan vain solmulla laitoin koriin kiinni. 




Tykkäsin itse kyllä tästä ja mukavaa ajanvietettä tuo paperin taittelu on ;)