torstai 17. joulukuuta 2015

Pihavalo


Rakas mieheni oli hävittämässä vanhaa, varmaan raktorin alle jäänyttä, pyörän rengasta. Heitin sen jo autoon, että saa viedä kaatopaikalle. Sitten sisäinen hurahtanut minäni ehti hätiin ja nappasin sen "askarteluihini". ..eipä ollut ensimmäinen kerta kun häntä hieman huvitti tämä mun kaiken säästäminen.. 

Pujottelin pihavalot pinnojen väleistä ja laitoin päälle koristeeksi muutaman kuusenoksan, jotka olivat joulukuusesta tippuneet. Ne näyttävät aivan naurettavilta tällä hetkellä sielä päällä, mutta oikeita kuusenoksia pitää hakea heti kun vain pääsen metsään!

Sidoin neljästä kohtaa juuttinarua kiinni. Toivon sen olevan kyllin sitkeää pitämään pienessä tulessakin painavan renkaan paikallaan.





Sai tämä pikaväsäys onneksi tuolta toiselta puoliskoltakin hyväksyntänsä, eikä naureskellut enää, kun näki tämän roikkumassa terassilla töistä tullessaan! :)



tiistai 8. joulukuuta 2015

Kuusenkoristeet savesta


Olen väsäillyt joululahjoja Slöjd detaljerista tilanneellani ilmakuivuvalla savella. Lahjoista kuvia voin laittaa vasta joulun jälkeen, mutta tässä "jämäpaloista" tehtyjä kuusenkoristeita. :)




Kaulitsin saven lakanan päällä. Ensin yritin kaulita leivinpaperin päällä, mutta paperi vain venyy kummasti saven alla joten siitä tulee helposti kuviot saven pintaan. Helpoimmaksi totesin sitten vain tehdä lakanan päällä, kun ei sopivaa irtokangastakaan ollut lähettyvillä.






Lapuan Leipurin putiikista olen hankkinut tähden mallisen muotin, jolla leikoin kuviot savesta.



Painoin tähteen vielä koukeroita leimasimella ja sitten vain hammastikulla läpi reikä.






Savi kestää kuivua noin vuorokauden, mutta annoin itse olla hieman enemmän. Tuntuivat hieman kosteilta vuorokauden jälkeenkin.











Hioin vielä santapaperilla reunat, koska reunoihin jäi epätasaisuuksia, että jälki on hieman siistemmän näköistä.



Sitten vain narut kiinni ja roikkumaan!














Mukavaa joulunodotusta!